Heissan kaikki!

Tästä se taas lähtee, elämäni kolmas blogi. Ensimmäisen poistin, se oli vuodelta 2014, ja kertoi läskin lähdetyksestä. Sitäkin aihetta tässä blogissa varmasti tulen sivuamaan, mutta se ei ole päätarkoitus. 

Toinen blogini, johon en enää lisää tekstejä, kertoo äitisuhteestani. Blogi löytyy tuolta http://marskutin.simplesite.com/ jos joku haluaa käydä lukemassa. Runollisempia tekstejäni voi käydä lukemassa facebookin Neiti Suviheinä sivultani, joka on julkinen.

Kirjoittaminen on luonnollinen tapa ilmaista itseäni. En tiedä, kai sitä ihminen on jollakin tasolla huomionhakuinen, kun haluaa avata elämäänsä vieraille ihmisille, mutta sekin on mulle luontaista. Olen hyvin avoin ihminen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Ehkä olen myös hieman sinisilmäinen joidenkin suhteen, mutta kun haluan uskoa kaikista vain hyvää.

Nuorena jännitin esiintymistä aivan hirveästi, koulussa esitelmien pito oli aivan kamalaa, jopa lintsasin tunneilta, jos tiesin, että pitää luokan edessä esiintyä. Jo omalta paikalta kysymyksiin vastaaminen oli kamalaa, joten en paljon viittaillut tunneilla. Olen pakottanut itseni pois mukavuusalueeltani ja toiminut mm. myyntikonsulenttina (hah hah olipa hienosti sanottu, että olen myynyt muovikippoja). Suurin ja opettavaisin juttu oli kuitenkin se, kun olin yhden kesän mukana Somerontupanäyttämön Jäniksen vuosi näytelmässä. Miten se voikaan olla yhtäaikaa niin jännittävää, että meinaa taju lähteä ja kuiten siitä saa niin ison nautinnon, ettei sitä osaa sanoin kuvailla.

Tässä blogissa tulen varmasti käsittelemään touhujani lastenlasten kanssa, joita on toistaiseksi viisi, mutta heinäkuussa olenkin sitten seitsemän Murun mummo. 

Tarkoitus kuitenkin olisi käsitellä enimmäkseen sitä, kuinka vaikeata sitä on vieläkin 50+ ikäisenä tehdä asioita ihan yksin. Olen ollut läheisriippuvainen koko ikäni ja joskus pahimpina aikoina jopa kaupassa käynti yksin oli tuskaa, saatikka päätöksen teko ostettavista tavaroista. Aikanaan muutin kotoa suoraan parisuhteeseen n. 17-  vuotiaana 10 vuoden yhteiselon jälkeen suoraan toiseen suhteeseen, joka kesti reilut 16 vuotta. Sen jälkeen olinkin puolitoista vuotta ihan itsekseni. Tuo puolitoista vuotta opetti mulle elämästä ja itsestäni enemmän, kuin koko sen astinen elämä yhteensä.

Nyt olen viisi vuotta ollut parisuhteessa, jossa saan olla oma itseni kaikkine hölmöyksineni. Saan myös paljon omaa tilaa, jota tuon puolentoista vuoden yksin olon jälkeen opin arvostamaan ja kaipaamaan. 

Meillä on ihana iso uusioperhe, johon kuuluu avomieheni lisäksi mun kaksi lasta puolisoineen ja heidän, kohta seitsemän lastaan, sekä puolison neljä lasta, joista enää yksi on alle 18 ja yksi bonus vävy. Liian harvoin saadaan tämä koko poppoo kerralla paikalle, vaikka se olisi niin ihanaa.

Tässä pieni esittely teksti itsestäni. Katsotaan millaisiin seikkailuihin tässä vielä päästään me, myself and I!

Linkki https://somerontupanayttamo.fi/index.html